maanantai 18. tammikuuta 2016

Näin syntyi nimi ja liikennenurkkaus.


PäivinSilmukoita, siinäpä meidän blogille nimi. Ihan helpolla nimeä ei kyllä keksitty. Aluksi puhuimme aina silloin tällöin, että mikähän nimi olisi hyvä.  Ihan ensimmäisiä ajatuksia oli sellaiset kuin:
-Mies ja Nainen tai X ja Y
-Niks ja Naks, Niksit ja Naksit (mitähän ne naksit on?)
-Hiukset ja Musiikki
-LeikkaamattomatSanat (tämä oli pitkään suosikkilistalla)
-Palkeet ja Paljetit
Näitä pyöriteltiin paljon päässämme ja ajateltiin, että kyllä se nimi sieltä putkahtaa joku päivä ahaa-elämyksenä. Mutta eipä putkahtanut. Muuten blogisuunnitelma alkoi olla jo valmis, mutta nimi puuttui. Yhtenä päivänä päätimme sitten, että tänään nimi on keksittävä. Vaikka väkisin. Saunassa ensin pohdiskelimme nimeä. Saunasta tultuamme lähetin parhaalle ystävälleni ehdotuksiamme tekstiviestillä, ja pyysin häneltä myös ehdotuksia. Paras ehdotus minun mielestäni häneltä oli "humpastahömppään" ja sen melkein jo valitsimme. Simo pelasi olohuoneen lattialla pasianssia ja minä makasin sängyllä ja kirjoittelin vihkoon ehdotuksia häneltä. Sen saimme sitten päätettyä, että bloginnimessä olisi meidän nimien etukirjaimet. Silloin syntyi tällaisia ehdotelmia:
-PeruukkiSointu, Pidennys ja Soitin
-PariSuhdetta, ParhaatSivut, SiPinät, SuPinat
Sitten tuli sellainen hetki, että mikään ei enää kuulostanut hyvältä. Pelattiin yhdessä pari paskahousua. Syötiin iltapalaa. Katsottiin joku ohjelma. Ystäväni soitti ja siinä puhelun aikana tuli idea, että nimessä olisi meidän molempien nimet. Lopetimme puhelun ja kehittelimme näitä:
-PäiviSimoin, Päivisin ja Silmuisin, Psilmu, PäiväSilmissä, PäivienSilmukat ja sitten Simo sen keksi: "PäivinSilmukoita". Se kolahti heti. Siinä se nimi on! Siinä on meidän nimet, ja silmukat liittyy myös kädentaitoihin. Joskin kumpikaan meistä ei hirveästi osaa virkata tai kutoa. Paitsi osaan minä toki ommella ja parsia vaatteitakin, mutta paremmin kyllä hiuksia ja peruukkeja :) Nimessä on myös se etu, että sisältö voi olla mitä vaan. Toki haitta voi olla se, että joku etsii virkkausohjeita, ja päätyy meidän blogiin, löytämättä niitä. Mua naurattaa edelleen, kun eräs ystäväni kommentoi bloginnimeä niin, että hänen ei tarvitse kenellekkään kertoa mitä hömppää lukee, kun lukee meidän blogia. Jos joku näkee bloginnimen niin voi sanoa vaan, että kutomisohjeita täällä lueskelen. Tätä selitystä voi muutkin käyttää, jos et kehtaa mainita, että kenen urpojen jorinoita oikein luet :)
PäivinSilmukoita on nyt nimeksi valittu ja se saa nyt kelvata. Se tuntui sillä hetkellä parhaalta. Ja tuntuu se vielä tätä juttua kirjoittaessanikin siltä. Jännityksellä odotamme mitä palautetta siitä tulemme jatkossa saamaan. 
Kirjoittajana Päivi ja pilkkuja viilaamassa Simo
Siinäpä kuva vihkon sivusta. 

Aiomme aloittaa blogissamme liikennenurkkaus-nimisen aihealueen. Eli tarkoitus olisi tasaisin väliajoin tehdä päivityksiä liikenteeseen ja autoiluun liittyvistä asioista. Tämä on aihealue, joka kiinnostaa Simoa enemmän kuin minua. Mikä ei liene ole mitenkään yllättävä asia. Yleistäminen ei ole kovin kannattavaa, mutta kyllä meidän tuttavapiirissä liikenneasiat ja autoilu tuntuu enemmän miehiä kiinnostavan, kuin naisia. No näin ainakin meillä. Luulisin siis,  että tätä aihealuetta käsiteltäessä minun sanomiseni on vähemmällä, ja Simo kenties enemmän äänessä. Mutta tietää ei voi, vaikka kuinka innostuisin....

Tässä liikennenurkkauksen pääkeksijän ennakkotunnelmia tulevasta:


"Heps! Tässä illan tummetessa tulin pohtineeksi, että josko jokin aihealue jotenkin koskettaisi, niin minua, kuin ehkä jotakuta toistakin. Noh, suomalaisia kun ollaan, niin liikenne ja autot ovat melkeistä jokapäiväinen keskustelun aihe niin työssä, kotona, matkoilla kuin autokaupoissakin...Höhö. Niimpä ajattelin kantaa korteni kekoon ja ruveta kirjoittamaan sellaista "Liikennenurkkausta", jossa pohdiskellaan ja päivitellään liikenteen jokapäivisiä silmukohtia. Tarkoitus on lähinnä herättää kysymyksiä, ja keskusteluja, lähinnä teidän lukijoiden kesken vaikkapa kommentointialueella(pysäköinti kielletty..) tms., ei niinkään tykätä tai ei tykätä kirjoituksista, kunhan kehua...Leikki sikseen. Olen tässä selättämässä erästä vihollista elämästäni, ja sen myötä on työmatkat jo kuukausia sujuneet omalla autolla ajellen. Näin on paljonkin aikaa pohtia näitä asioita, ja esim. siihen ajon aikana pohtimiseenkin varmaan tullaan tässä jossain vaiheessa puuttumaan. En ole kauhea tietokonenero, tai siis olen, joten sihteerini päivittelee sitten kirjoituksiani tänne sivulle, ja oikoo niissä olevat silmukohdat."
-Simo


Kiitos kannustavista palautteista, tästä on hyvä jatkaa!


1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Miks nää simon kirjottamat jutut on heittomerkkien sisäl?