Koirakuumetta ilmassa.

Koirakuume iski meidän perheeseen ihan yllättäin eräänä yön hämärinä tunteina. Tai onhan me puhuttu koirista, Simolla on ollut kaksi koiraa, Tanskandoggia, kahdessa edellisessä parisuhteessaan. Ja siitä johtuen olen ajatellut, että nyt tässä parisuhteessa toimimme eritavalla tässäkin asiassa ja emme hanki koiraa....tai ainakaan Tanskandoggia...mutta....

Minulla on läheisissäni muutama ihan tavallinen koiranomistaja, muutama mielestäni hieman hurahtanut koiranomistaja ja muutama ihminen jotka suorastaan pelkäävät koiria. Koiraihmisten kanssa olen työskennellyt useamman vuoden samassa työpaikassa ja kuunnellut heidän koirajuttujaan, välillä kyllästymiseen asti. 

Mielikuvani koiraihmisistä on, että he ovat energisiä, urheillullisia, aktiivisia. Käyvät näyttelyissä, koiria puunataan ja föönataan. Juoksutetaan joitakin ihmeellisen näköisiä ratoja ympäri. Tai nostetaan pöydälle ja arvostellaan, että onko Hänellä oikeanlainen häntä tai sopiva ryhti. Parhaimmat saavat pokaaleja ja ruusukkeita, en tiedä mitä ne häviäjät saavat? Piiskaa? Koiraihmisen elämän keskipiste on se koira. Koiraa kuvataan ja kaikkea mitä koiran kanssa tehdään kuvataan. Ja kuvia jaetaan somessa. Ja kuvista tykätään somessa. Ja elämä on niin ihanaa ja täydellistä, kun on koira. Tämä on siis mielikuvani.

Olen siis ilmiselvästi kateellinen kauniille punaposkisille energisille koiranomistajakavereilleni, jotka jo aikaisin aamulla laittavat facebookkiin pirteitä kuvia aamulenkiltä koiran kanssa.

Suurinta huvia minulle on lukea koira/ja yleensäkin eläinmainoksia. On olemassa kaikenlaista hilavitkutinta ja herkkupalaa, mitä vain koira ostaisi. Hanki koirallesi lauantaiherkut, kysy mitä hän haluaa ja tule noutamaan herkkupalat hänelle. On koirakylpylää, koira kuntosalia, koira uimahallia. Yhden parhaimmista nauruista olen saanut, Marsuille tarkoitetusta K-vitamiinista. Mitähän tapahtuisi, jos vaikka koira söisi sitä? Tai kani? Naurultani en saanut luettua, mihin marsu sitä vitamiinia tarvitsi?? Mutta varmasti tarvitsi johonkin. Koiratarvikkeita on todella paljon sellaisia mitä en ymmärrä mihin niitä edes käytetään. Lastentarvikesivustoillakin on vähemmän tavaraa, kuin koiratarvikekaupoissa. On tossuja, takkeja, housuja, vaippoja, kaikenlaisia kehittäviä leluja, välkkyviä pantoja, valoja, koruja, kynsilakkoja, turkkishampoota ja -hoitoainetta ja kiiltosuihketta ja hilettä. On tekniikkaa ja on luomua. 

Samoin olen koiraystävieni (niiden hurahtaneidenkin) kanssa nauranut, ja kuviaillut ajatukseni koirakylpylästä. Ensin koira menee myyntitiskille ja saa sieltä rannekkeen, sitten menee portin läpi urosten tai naaraiden pukuhuoneeseen. Avaa rannekkeella toimivan vaatekaapin. Pukee ylleen mageet uimavermeet, kellukkeet ja räpylät kenties. Lähtee kohti kyplylää. Menee poreammeeseen lekottelemaan ja haukahtelemaan muiden koirakavereiden kanssa. Tilaa allasbaarista erilaisia luita, herkkupaloja ja juotavaa. Sitten tarpeeksi liottuneena palaa saunan ja suihkun kautta pukuhuoneeseen, kenties rentouttavaan kuumakivihierontaan. Sitten föönaus, puunaus ja ranneke takaisin vastaanottoon. Omistaja siellä autossa jo parkkipaikalla odotteleekin. Seuraavana päivänä onkin vuorossa sitten kova kuntosalitreeni, koirien kuntosalilla koirakavereiden kanssa.

Minulla on ollut koira joskus lapsena, Pystykorva. Se oli ihan tavallinen koira. Söi ruokaa mitä sille (se ei ollut hän) annettiin ja kävi ulkona, kun sitä ihan tavallisella ruskealla nahkaremmillä kuljetettiin. Ei sillä ollut vaatteita, eikä se saanut vitamiineja. Ei käynyt kylpylässä, eikä pelännyt uuden vuoden raketteja. Sitten minulla on aikuisiällä ollut vaan kissoja. Ne on juosseet vapaana ulkona, kaupungin lähiössä. Käyneet sisällä hiekkalaarissa vessassa ja saaneet kaupan halpaa kissanruokaa. Välillä herkkujakin. Ne oli ihania ja ihan tavallisia kissoja. Eläimiä, lemmikkejä. Heitä kaikkia olen hellinyt, rapsuttanut, ruokkinut, huolehtinut ja rakastanut, mutta siltikin ne olivat kotieläimiä.

Ja nyt pelkään, että hurahdan.....täysin.... jos/kun meille tulee koira. Näen silmissäni minut uusissa pinkeissä ulkoiluvaatteissani. Ihanan karvaisissa ja lämpimissä mustissa talvikengissä, uudet tietysti nekin. Koiralla on koruja ja tossuja ja takkeja ja pantoja ja remmejä, monen värisiä, kirkkaan värisiä. Näin jossakin mainoslehdessä koirien vaalenapunaiset vaunut, sellaiset olisi ihanat. Makuualustat, molempiin koteihin, autoon....tai no tietysti molempiin autoihin. Erilaisia koiranruokakuppeja, herkkuruokia ja kaikenlaista "tarpeellista" minkä olemassa olosta en vielä edes tiedä. Koirastamme, eli Hänestä, tulee fashionpassionblingblingdiamondssuperdog :)

Koiran katse on hellyttänyt minua aina, oli kenen koira tahansa, jos hän katsoo ja "kerjää" kun minä syön jotain, niin taatusti annan sille koiralle ruoastani puolet. Eli jos en opi tästä tavasta pois, niin voin jo alkaa varaamaan koirallemme aikaa laihdutusklinikalta. Kai sellainenkin on? 

Uskokaa tai älkää uskoko, mutta olen minä järjelläkin tätä koiranhankintaa miettinyt. Mielellään otettaisiin koira, joka ei ole ihan pentu. On kenties sisäsiistikin jo. Koiran pitää tykätä olla auton kyydissä ja matkustaa mukanamme ympäri suomea. Koira asuisi kahdessa kodissa, kaupungissa ja vähemmän kaupungissa. Ja tykkäisi pojastanikin. Haluan opetella koiran hoitoa, ruokailua, kynsien leikkaamista, hampaidenhoittoa, turkinhoitoa, sairauksia jne. Koirasta on paljon vaivaa, mutta myös paljon iloa ja turvaa. Me antaisimme hänelle hyvin elämän ja hän antaisi meille iloa ja turvaa.

Taavi ja pinnit 

Ennen kun teemme päätöksen oman yhteisen koiran hankkimisesta saimme hoitoon Taavi-koiran muutamaksi viikoksi. Hänen kanssaan minun, ja meidän molempien, on hyvä harjoitella, mitä se koiraihmisenä oleminen tarkoittaa. Haimme Taavin omistajaltaan meidän auton kyytiin, hirmuinen tuuli puhalsi ja lumi pöllysi. Hirveästi siinä ei tarjennut jutustella, Taavi autonperälle häkkiin ja Taavin eväät ja tavarat kyytiin. Ja menoksi. Sitten oli pari tuntia aikaa googlettaa koiranhoitojuttuja matkalla. Edellisenä iltana olin Taavin omistajan kanssa puhelimessa jutellut pääkohdat koskien Taavin hoitoa. Toki hän luotti siihen, että Simo on tottunut olemaan koirien kanssa ja osaa nämä hommat. Varmasti puhelun aikana saattoi kyllä miettiä, että osaankohan minä :) Koko automatkan Taavi oli hiljaa, ihmettelin kun mitään ei kuulunut. Pysähdyimme myös pari kertaa katsomaan, että kaikki oli kunnossa. Perille päästyämme oli jo aika myöhä, tutustelimme siinä taloon ja pihapiiriin. Kovin pitkällä iltakävelyllä emme käyneet. Taavi syö sellaista ruokaa joka on pakastimessa, sieltä aina yksi pötkylä illalla sulamaan seuraavaa iltaa varten. Ihan herkullisen näköistä mössöä kyllä ruoka näyttää olevan. Muuten hänelle ei tarvitse ruokaa antaa, mutta....saa antaa, jos siltä tuntuu. (paitsi suklaata ja xsylitolia) Ja siltähän minusta tuntuu. Kaikenlaista leipää ja makkaraa siinä ehdittiin yhdessä maistella, kurkku ja kukkakaali ei kelvannut, kaikki muu kelpasi kyllä. Hyvinkin rauhallisesti ilta sujui, Taavi jäi keittiönpöydän alle nukkumaan. Ja yö nukuttiin rauhallisesti.

Aamulla heräsin ennen Simoa ja venyttelin siinä sängyllä. Johan alkoi keittiöstä kuulua tuhinaa kohti sänkyä ja iloinen hännän heiluttaja siellä minua odotti niin onnellisena, iloisena, villinä, riemuissaan. Hirmuinen pyöriminen ja tohina ympärilläni, ja siitä kun puikkelehdin vessaan niin kaverin sinne kyllä sain. Minä tietämätön tietysti ajattelin, että nyt sillä on niin kova pissahätä, kun vaan pyörii ja hyörii. Että unenpöppörössä laitoin housut jalkaan ja takin päälle ja kiireellä ulos. No eihän Taavilla mikään kiire ollut pissalle, käveltiin tienpäähän, kun ensimmäisen kerran pissasi. Huijasi siis vaan minua hölmöä. 

Olen kokonaan unohtanut kertoa teille, että Taavi on snautseri ja viisi vuotias uros. Ja hän ei hirmuisesti tykkää muista uroskoirista, näin minulle oli kerrottu. Hetken matkaa käveltyämme näin kauempana vastaan tulossa herttaisen mummoikäisen ihmisen pienenpienen koiransa kanssa. Ensimmäinen koirakohtaaminen oli siis tulossa, valmistauduin ottamalla tiukemman otteen Taavin (muuten ihan tavallisesta ruskeasta nahkaisesta) remmistä. Välillämme oli joitakin metrejä, kun mummoihminen sieltä iloisesti ju rupatteli kauniista aamusta, ja kysyi, että saako koirat päästää tutustumaan toisiinsa. Minä ammattilaisen kuuloisesti kysyin, että onko teidän koiranne uros? Olihan se. Sanoin, että tutustuminen ei ehkä sitten ole järkevää, koska tämä Taavi ei tykkää uroksista. Ja on muutoinkin meillä hoitokoirana. Nainen siihen minulle sanoi, että kyllä Taavi niin iloisena heiluttaa häntäänsä, että varmasti haluaa tutustua. No minähän tietysti luotin hänen ammattitaitoonsa koiraihmisenä ja -tuntijana ja päästin Taavin vähän löysmmälle pikkukoiraa kohti....Virhe minulta!!! Kyllä alkoi haukkuminen ja murina ja möykkä. Ja talutushihnassa olin ihan sekaisin ja solmussa. Meinasi pikkukoirasta tulla aamupala Taaville. Onneksi pikkukoira oli nopea jaloistaan. Loppulenkin kuljimmekin sitten metsänläpi, ja nyt tiedän ettei Taavi siis OIKEASTIKAAN tykkää uroksista :)

Tuona päivänä Taavi rakastui minuun, suorastaan hullaantui...tai näin minä luulen. Seuraa minua joka paikkaan, vessaan, suihkuun, saunaankin....siihen asti kunnes heitettiin löylyä. Silloin perääntyi ovelle odottamaan. Tänään annoin myös luvan tulla kanssani sohvalle, voi sitä halausten määrään minkä saan osakseni. Kun teen töitä tietokoneella jaloillani on hyvä lämmitin ja turvallinen olo muutoinkin, kun Taavi tuhisee vieressä. Välillä jopa murisee, jos Simo lähestyy minua. Toki tuo rakastuminen voi johtua siitäkin, että seuraamalla minua joka paikkaan, niin annan hänelle koko ajan jotakin syötävää....mutta kyllä minä enemmän uskon siihen rakastumiseen :) Ruoan ja iltalenkittämisen hoito oli Simon vastuulla sitten tuona iltana.

Seuraavana aamuna sängyssä kylkeä kääntäessäni ja hieman silmiä raottaessani, joku hyppäsi päälleni, Taavi!! Kyllä oli iloista hyörinää ja pyörinää ja tuhinaa taas koko turpakarvojen täydeltä. Muutoin tykkään Taavin halailusta, mutta jos hän olisi minun koira niin kyllä olisin jo partakarvat trimmannut uuteen uskoon, siis kokonaan pois. Koska ne on niin märät ja kylmät. Mutta epäilen, että Taavin omistaja ei minua kiittelisi, jos trimmaisin koiran uuteen tyyliin. No tänä aamuna olin kuitenkin edellisestä aamusta viisastunut, ja join rauhassa aamupepsimaxini ja pesin hampaat. Puin rauhassa kunnolla vaatetta päälleni, ja lähdimme aamukävelylle. Ja pysytimme välttämään kaikki muut koirat ja niiden ulkoiluttajat, eli hyvin meni. Illalla lähdimme Simon työreissulle ja Taavi lähti mukaan, koska ei häntä raskinut yksinkään jättää "kotiin". Automatka ei kestänyt paria tuntia enempää. Matkalla silti pysähdyimme ja päästimme Taavin autosta hieman jalottelemaan. Äkkiä käväisi pissalla ja takaisin auton peräluukulle odottamaan, että joko jatketaan matkaa. Muutenkin, joka kerta, kun talon ulko-ovesta lähdemme ulos, niin Taavi juoksee heti auton peräkontille odottamaan, että pääsisikö autoilemaan. Uskon hänen tykkäävän autoilusta, koska tuskin hänellä koti-ikäväkään on....tai sitten joka ovenavauksella hän ajattelee, että nyt pääsen noiden ihmeihmisten luota vihdoin kotiin :) Taavilla oli takki mukana ja pari peittoa autossa myös, hyvin hän siellä tarkeni pari tuntia. Välillä kävin häntä katsomassa, ja ulkoiluttamassa, mutta kiire oli takaisin autoon silloinkin. Ehkä ne herkkunapit autossa myös kiinnostivat Taavia. Eräs kaverimme luuli Taavin olevan pentukoira, ja ehdotti minulle, että olisin ottanut Taavin mukaan käsilaukkuun sinne ravintolaan. Kyllä meitä nauratti, kun kerroin Taavin olevan 20kg ihan aikuinen koira. Ihan niin isoa käsilaukkua minulta ei löydy.....ja lisäksi siellä ihmisvilinässä Taavi olisi kyllä hullaantunut, ja saattanut rakastua moneen muuhunkin naiseen. Ja ravintolan henkilökuntakin olisi hänet kyllä ihan takuuvarmasti huomannut. Taavin kuviakin voisin tänne blogiin laittaa, mutta on kaksi ongelmaa. Ensinnäkään emme ihan takuuvarmasti vielä tiedä miten tänne kuvia lisätään, ja toinen ehkä isompi ongelma on se, että Taavi on niin touhukas ja nopea, etten ole yhtäkään onnistunutta valokuvaa hänestä vielä saanut.

En tiedä onko koirakuume hellittänyt yhtään Simolla, minulla on käynyt niin, että haluan oppia niitä "oikeita" tapoja käskeä. Ja oppia ylipäätään käskemään, mutta luulen etten opi....kun minusta tuntuu niin pahalta komentaa koiraa. Mutta ymmärrän ettei vapaa kasvatuskaan taida koiran kanssa pidemmän päälle kannattaa. Ja minun pitäisi myös oppia ettei se surullinen ja kerjäävä katse tarkoita sitä, että koiralla olisi nälkä.....kai...

No jokatapauksessa, jos meille ikioma koira joskus tulee, niin se on kotieläin jota rakastetaan, jonka kanssa leikitään, ruokitaan, ulkoilutetaan, hoivataan ja hellitään. Ja reissataan. Hän on joka tapauksessa tervetullut ja odotettu, mutta siltikin vaan koira! Iso koira, tanskandoggi luultavasti, koska Simo sanoi, että kolmas kerta toden sanoo. Se jää sitten nähtäväksi kuinka paljon hurahdamme.

-Päivi

Autokuume, asuntokuume, kuume, koirakuume... Tietynlaisia sairauksia, yleisemmin miestenongelmia. Varsinaisesti kyse ei ole varsinaisesta sairaudesta, paitsi ihan perus kuumeen yllättäessä. Muutaman tanskandogin kanssa aikaa viettäneenä koirakuume sairastutti minut, ja siitä en irti päässe. Äitini ammoin koiraa halutessani vakuutti minulle, että olen liian allerginen asumaan samassa taloudessa koiran kanssa. Koirahan meille kotiin tuli, Lurkki nimeltään. Enpä ollut sittenkään allerginen. Nyt kun saimme Taavi-koiran pariksi viikoksi hoitoomme, niin "koirakuume" -niminen sairaus iski taas. Tältä osin nyt yksi paikka syömmessäni olisi  nelijalkaiselle karvaiselle tuhnuttajalle avoinna. Olen miettinyt asiaa jälleen kerran paljon, ja tullut siihen tulokseen, että koiria on paljon vailla rakastavaa kotia täällä auvoisessa suomessamme. Eli mielestäni järkevin vaihtoehto karvaisen ystävän saamiseksi seurakuntaamme olisi löytökoira, koditon koira tai sijais-/adoptioperhettä tarvitseva koira. Varovasti eri kennelien kautta olemme tiedustelleet asuinpaikkaa vailla olevia karvakuonoja. Toistaiseksi vielä laihoin tuloksin. Odotellaan, katsellaan, ihmetellään mitä tulevaisuus tuopi tullessaan. 

Taavi on tässä tullut hienosti toimeen naapurissa asustavista narttukoirista huolimatta. Pikkuisen kitinää, pitäishän sitä viriilissä iässä olevan uroksen päästä suorittamaan miehiset tarpeensa. Taavi on harvinaisen itsenäinen koira, joka muistuttaa 

luonteeltaan aika paljon kissaa. Suurin ero on ehkä siinä, että Taavi haukkuu ja murisee, kissa tietääkseni ei. Poljinjalan käyttöpaikan löytäminen korvan takaa ei ollut mikään kauhean vaikea operaatio Taavin kanssa. Löysempipyttyinenkin, vaikka ihan ilman tulppaa oleva, pappatunturi lähtee kyllä noilla takajaloilla taatusti käyntiin. Snautseri rodultaan on ehkä liian vilkas meidän "seesteiseen" elämänrytmiimme, mutta Taavi on kuitenkin kelpo kaveri, toivottavasti hänet vielä joskus saadaan hoitoon. Taavin emäntä saattaa ehkä ihmetellä muutamia satasgrammoja, joita on tullut painoa lisää. Mutta herkkupaloja on pikkuisen vaikea kuitenkin kieltää noilta kahdelta mustalta nappisilmältä.

Päiville mahdollista koiranhankintaa varten neuvoksi: kissa on kiva lemmikki, hirveän itsenäinen ja ei tarvitse kuin hellimistä ja ruokaa. Koira tarvitsee enemmän kouluttamista. Koiralle ei saa antaa pöydästä ruokaa. Hän tottuu siihen ja kerjää aina. Koira vaatii koulutusta ja kärsivällisyyttä. Koira on enemmän perheenjäsen, ja mukana ihmisten tekemisissä, kuin kissa. Voisin kuvitella, että Päivi olisi tempperamenttinen, mutta helläsydäminen koiranomistajatar. Koulutettavissa, ihan niin kuin koirakin. :) 

-Simo

Taavi ja Simo lähdössä iltalenkille.